Kaks tuntia Beckyllä
Tänään ratsastin Beckyllä kaksi tuntia putkeen, ensin yleis-B tunnilla ja sitten omatoimisella.
Kun tulin tallille, vein tavarat kaappiin ja kävin katsomassa missä kunnossa Becky on, eli lähinnä onko se piehtaroinut, ja ihan siistihän se oli,(onneks) sitten tein Jassun hoitohommia.
Pian aloin harjailla Beckyä, ja ottaa kavioita.
Laitoin myös suojat ja jätin hepan vielä hetkeksi karsinaan odottamaan, ja kävin hakemassa omat ja Beckyn varusteet.
Kun tunnin alkuun oli noin vartti, aloin laittaa satulaa ja suitsia, ja olimme valmiit jo viittä vaille.
Kun oli aika lähteä kentälle, nappasin vielä raippani ja lähdimme muiden perässä kohti kenttää.
Kun pääsin selkään ja uralle, huomasin että Becky on yllättävän reipas jo näin alussa, joka on siis tosi hyvä juttu.
Alkuraveissa Becky tuntu vähän hakeutuvan pois tuntumalta, mutta tämä loppui kun suunta vaihtui.
Tunnilla keskityin taivutuksiin ja sujuvaan laukkaan, koska eräs Becky-hepo oli laukassa hieman känkkäränkkä.
Tämän tunnin päätyttyä tulin kaartoon ja otin fleecen pois, sitä ei nimittäin enää tarvinnut, ja pian lähdin taas takaisin uralle kävelemään.
Omatoimisella päätin keskittyä lähinnä vain sujuvaan laukkaan, koska Becky taipui tosi hyvin, paitsi laukassa vähän kiikun kaakun.
Tunnin aluksi tein paljon ympyröitä, ja kun alkuravitkin oli tehty, jäin laukka pääty-ympyrälle.
Laukka alkoi pikkuhiljaa rullaamaan paremmin ja paremmin, mutta kun vaihdettiin suunta, tultiin taas askel taaksepäin, mutta kun jaksoin vaan napakasti ratsastaa Beckyä, hyvä siitäkin tuli.
Lopputunnista otin jalustimet pois ja hölkkäilin vähän ympäriinsä, lopuksi vaan loppukäynni,kaartoon ja alas.
Vein Beckyn talliin ja harjasin huolellisesti, sekä otin tietty kaviot, samalla kun Becky joi varmaan 100 litraa vettä, hyvähän se on että tuli vähän jano, kertoo siitä että töitä on tehty!
Laitoin Beckylle ohuen sadeloimen ja vein tarhaan.
Becky tuntu kyllä ajoittain tosi kivalta, mutta ei se kokoaikaa kuuliaisesti menny, mutta ei siis pukitellu tms. vähän sellasta kiusottelua, kuten suoralla uralla kiemurtelua vaan.
Eli oli kyllä mukavat tunnit!
~Ira😊
300 Sanaa